Tunnustusta Tuunaajamutsille - Vuoden luovin!

Sain eilen huikean tunnustuksen Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -seminaarissa. 

Finlandia-talon tilaisuudessa annettiin tunnustusta esimerkillisille kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksille. Konkreettisilla ja uutta luovilla toimenpidesitoumuksilla eri tahot sitoutuvat edistämään kansallisten tavoitteiden toteutumista. Tunnustuksen saivat Maj ja Tor Nesslingin Säätiö, Tuunaajamutsi eli Annakaisa Kilpinen, Meriteollisuus ry sekä From Waste to Taste ry. Vuoden vaikuttavimpana sitoumuksena palkittiin ympäristöministeriön ja Kaupan liiton Green Deal eli muovikassisitoumus. Elämäntyöstä myönnettiin erikoistunnustus kestävän kehityksen toimikunnan emerituspääsihteeri Sauli Rouhiselle. 

Tuunaajamutsi palkittiin Vuoden luovin -kategoriassa seuraavin perusteluin:

Tämä toimija näyttää, että yksikin ihminen voi vaikuttaa. Hän innostaa sitoumuksessaan muita ja vaikuttaa konkreettisesti uusiokäyttämään ja tuunaamaan vanhasta uutta ja käyttökelpoista. Hänen työpajoissa on ollut osallistujia neljästä sataan henkeen ja ikähaitari on ollut kahdesta kahdeksaankymmeneen. Toimija todella konkretisoi kestävän kehityksen arvoja hauskasti ja luovasti.
— Annika Lindblom, Kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri,
Vuoden luovin sitoumus, Tuunaajamutsi.jpg

Reilun kahden vuoden yrittäjäurani aikana työpajoissani on ollut tuunaamassa johtoryhmistä harrastekerhoihin, pelisuunnittelijoista virkamiehiin, hoivatyöntekijöistä koodareihin, mainosväestä Marttoihin, opettajista oppilaisiin ja palaute on ollut häkellyttävän positiivista ja kannustavaa.

Tänä kesänä on edessä uusi aluevaltaus, festivaalikiertue. Tuunaajamutsi on innostamassa festarikansaa uusiokäyttöön ja käsillä tekemiseen Himos Juhannuksessa, Iskelmä Festivaleilla ja Jysärissä. Ehkä nähdään siellä?

Kestävän kehityksen sitoumukseen voi kuka tahansa lähteä mukaan, kun idea on tarpeeksi innovatiivinen, uutta luova ja kestävää kehitystä edistävä. Joko sinä tai yrityksesi olette mukana?
 

kestävän kehityksen sitoumus yhteiskuva.jpg