Viime kesä oli kaikin puolin erityinen. Työkeikkoja riitti johtoryhmän kokouksista festareille, mutta mieleenpainuvinta oli oleskelu taiteilijaresidenssissä Postimäen museoalueella Porvoon Ilolassa. Postimäen kannatusyhdistys valitsee vuosittain taiteilijan tai käsityöläisen asumaan ja työskentelemään residenssiin ja viime kesänä valinta osui Tuunaajamutsiin.

Ukkomansikka kukki valtoimenaan ja tuotti runsaan sadon.

Postimäen mäkitupalaismuseo tarjosi inspiroivan ja luovan tuunausympäristön sekä mielenkiintoisen aikamatkan käsityöläiselämään parin sadan vuoden taakse. Itse taiteilijaresidenssi on 1800-luvun lopulla rakennettu Lindnäsin talo, keltainen matala mökki, josta viimeiset kokoaikaiset asukkaat olivat lähteneet 1970-luvulla. Mökki on sähköistetty, varustelultaan alkeellinen, mutta viihtyisä. Puulämmitys, ulkosauna, puucee, vesi kannetaan ulos ja sisään. Asuminen siellä on juuri sopivan puuhakasta vastapainoa kaupunkilaiselämälle.

Mökki oli pellolle viettävässä, kallioisessa rinteessä, ja alkuun ihmettelin, kun pihassa ei ollut tasaista paikkaa, johon laittaisi aamukahvipaikaksi pienen pöydän ja pari tuolia. Mutta eipä tainnut aikaisemmilla sukupolvilla olla aikaa pihalla istuskella. Mieheni rakensi pihaan pienen tasanteen kierrätyslaudoista. Siihen kannoimme ulkorakennuksesta löytyneet retrot, keltaiset puutarhakalusteet.

Kahvit residenssin upouudella terassitasanteella

Mökissä oli kaikki tarvittavat huonekalut ja välineet kahdelle hengelle. Kierrätyskeskuksesta kävin hakemassa vähän lisää astioita mahdollisia kesävieraita varten. Ulkovarastosta löytyi lisää vanhoja huonekaluja, mm. nerokas tuoli, jonka avaamalla sai salin puolelle vierassängyn. Tähän asti kauneimman ompelupaikkani laitoin salin valkoverhoisen ikkunan eteen, johon valo siivilöityi vanhan omenapuun lehvästön läpi.

Talon tavoille opettelu vei tovin. Keittiön puuhella oli oikukas kaveri talven ajan kylmillään olleessa mökissä. Kesti pitkään saada savut kulkemaan oikeaan suuntaan, mutta useamman päivän yrittämisen ja hiustenkuivaajalla nuohousluukkuun puhaltamisen jälkeen piippu kuivui ja hella lähti vetämään. Onneksi sain lainaksi Elixairin ilmanpuhdistimen, joka hurisi nurkassa aina kun puita poltettiin.

Päällimmäisenä kesästä mieleen nousee sopiva kombinaatio sosiaalisuutta ja omaa rauhaa. Residenssi sijaitsee museoalueella, sen kauimmaisessa nurkassa, rautaportin takana. Päiväsaikaan portilla kävi kiinnostuneita museovieraita, joiden kanssa oli mukava rupatella. Kävipä siellä rouva Pietarsaaresta, jonka sukulainen oli asunut juuri samaisessa keltaisessa talossa joskus 1950-luvulla. Oli mukava näyttää hänelle, millaisessa mökissä täti oli aikanaan elänyt.

Kun museoalue sulkeutui illan suussa, laskeutui mäelle rikkumaton rauha. Paitsi teatteri- ja konsertti-iltoina, jolloin kesäteatterissa oli parhaimmillaan 150 vierasta. Viimekesän näytelmä, Spanska Flugan, oli hauska musiikkiteatteriesitys ja mäellä raikui myöhemmin myös pelimannimusiikki ja jazz. Superhieno esitys oli yhteislauluillan duo Folk utan dräkt, joka lauloi tuhmia, vanhoja kansanlauluja kauniisti ja puhtaan harmonisesti. Mikä kontrasti sanoitusten ja nuorten naisten herkän ja kuulaan laulun välillä.

Vietin paljon aikaa mökissä myös yksikseni. Tajusin, etten ole 40 vuoteen asunut yksin paria päivää pidempiä jaksoja, joten ensimmäisenä yönä piti vähän tsempata, että uskalsi yöllä käydä pihan perällä.

Vanha pöytälamppu sai uuden varjostimen farkkusuikaleista.

Kesäresidentin velvollisuuksiin kuului näyttelyn rakentaminen Galleriaan ja muutaman kädentaitokurssin vetäminen. Oli kiva ripustaa omia töitä esille ja miettiä, millaisen loogisen kokonaisuuden niistä saisi. Menin materiaali edellä: ensin farkkutuunaukset, sitten kierrätysnahkalaukut, messumattosalkut, muistikirjat, kierrätyskorut ja lautaset. Laitoin nurkkaan myös pienen vieraskirjan, johon tuli ihania tervehdyksiä näyttelykävijöiltä.

Postimäen kurssiviikolla tuunasimme lusikoita, uusiokäytimme farkkuja, teimme koruja munankuorimosaiikista ja valoimme betoniruukkuja. Residenssin rauhassa kokeilin uusia materiaaleja, mm vanhoja sälekaihtimia, joista punoin koreja. Kehittelin uusia juttuja myös tutuista materiaaleista, kuten farkkusuikaleista lampunvarjostimen.

Kävin ammentamassa ideoita myös Porvoon lukuisissa museoissa ja näyttelyissä. Mieleenpainuvimmat olivat Vanhassa Kappalaisen talossa neljän taiteilijan oivaltava ja kierrätysmateriaalista koostuva Alku ja juuri -näyttely sekä kolmen tekstiilitaiteilijan Ulottuvuuksia näyttely Taidehallissa.

Parasta Postimäen kesässä oli menneen ajan rauhallinen maalaistunnelma ja ihmiset. Mieleen jäivät erityisesti ystävälliset museolaiset ja kyläläiset sekä monet mukavat kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja maalaiskylän rauhoittava äänimaisema, kukonlaulu, lampaiden määkiminen ja kavionkopse.

Kesän 2020 residentin haku on nyt käynnissä. Jos olet taiteilija tai käsityöläinen, laita hakemus Postimäen kannatusyhdistykselle ja saatat päästä viettämään kesää Postimäelle, makoisien ukkomansikoiden ympäröimään Lindnäsin taloon.

Blogi